Kompressiosukat lievittävät jalkojen väsymystä treenin aikana
Juoksu on erittäin suosittu kuntoilumuoto. Monet valitsevat juuri juoksemisen, koska sitä voi harrastaa milloin vain ja missä vain. Juoksuharrastuksen voi helposti sovittaa myös omiin työaikoihinsa riippumatta siitä, onko työ aamu-, päivä- tai yötyötä. Riittää, että vain lähtee liikkeelle. Juoksulenkille voi myös ottaa mukaan ainakin hiukan isommat lapset, joten lastenhoito-ongelmakin on usein helposti ratkaistu. Jos lapsi ei vielä kykene kulkemaan rinnalla juosten, useimmat pystyvät pyöräilemään. Juokseminen vaatii vain asianmukaiset varusteet, kuten kompressiosukat, juoksuhousut, juoksutakin ja tietenkin hyvät juoksukengät. Monet miettivät, miksi oikeiden kenkien käyttö on niin tärkeää ja mikä ne erottaa tavallisista jalkineista. Juoksukengän on istuttava hyvin jalkaan ja tuettava sitä, lisäksi pohjan on oltava joustava, jotta se vaimentaisi polviniveliin ja selkään etenkin kovan asfaltin aiheuttamat iskut. Kompressiosukat ovat nyt muotia. Niistä on juoksijalle myös hyötyä, seuraavassa lähemmin miksi. Sukat auttavat jalkoja kestämään paremmin rasitusta. Samalla jalat palautuvat nopeammin juoksurasituksen jälkeen. Sukkien ansiosta jalat toipuvat nopeammin myös pitkästä työpäivästä, vaikket olisikaan lähdössä juoksemaan. Jos siis olet saanut juoksukärpäsen pureman, kokeile ja investoi kompressiosukkiin, jos jalkasi joutuvat juostessa koville.Category: Alt om alt Published: 01-12-2015